tiistai 16. syyskuuta 2014

putputputputput-kiikiikiikii-hiphiphip

Eli agilitya. Itseäni ärsyttää aivan valtavasti tuo turha käskyttäminen (omalla kohdalla siis), varsinkin kun Hipillä on tapana tyssätä jos sanon vaikkapa "eteen" opetetun sanan "mene" sijasta tmv. sössötystä, Possu ei taas pahemmin välitä vaan soveltaa miten parhaakseen näkee. Ja siis tietysti kuten loogista on niin silloin kun pitäisi suu avata niin olen ihan hiljaa.

Otin käyttöön muuten uuden ratapiirros-ohjelman, Agility Blues nimeltään ja ilmainen myös kuten aiemmin käytössä ollut FlexTrack. Näyttää omaan silmään mukavammalta kun sai värit (oman seuran tietty) käyttöön, ainua miinus että numeroita ei saa ilmaisversiossa laitettua vaan ne täytyy lisätä toisella ohjelmalla.


Klikkaamalla suuremmaksi
Aloitetaan ihan treeneistä eli 12.9. käytyä rataa tässä, kepit meillä Hipin kanssa tietysti jätettiin väliin kun ollaan vasta puolikkaita treenattu verkkojen avulla. Mutta siis itse rataan. Vähän jännitin tuota 2 hyppyä miten mahtaa Hippi tulla siihen kun ei olla tuossa kulmassa olevia hyppyjä treenattu, mutta hienosti haki esteelle kun merkkasin sen kädellä. Ja vihdoin ja viimein tuo koira on alkanut irtoamaan, meillä onnistuu takaaleikkauksetkin! Tehtiin rata kahdessa osassa keppien vuoksi eli 1-6 & 8-16, alku olikin helppo, siitä selvittiin heti ekalla kerralla mallikkaasti ja lähtöönkin Hippi jäi hyvin odottamaan. 9-10-11 olikin vähän hankalampi kun itse lähdin hätäilemaan ysin jälkeen ja puomi veti Hippiä puoleensa, mutta kunhan maltoin mieleni ja muistin lähettää koiran esteelle niin saatiin homma sujumaan. Erityisen ylpeä mä olen tuosta pikkukoirasta keinun kohdalla, pienestä saakka ollaan totuteltu ääneen ja alusta liikkumiseen ja se sujuu nykyään todella hyvin. Tai siis sen kanssa ei mitään ongelmaa ole koskaan muodostunutkaan, Alin kanssa opin kantapään kautta että sitä kannattaa pennusta saakka paukutella ja tottua liikkuvaan alustaan. 

Keppejäkin otettiin nyt toista kertaa, viimeksi oli ongelmana Hipin malttamattomuus, verkoista pois hyppääminen kun oli paljon nopeampaa kuin pujottelu. Lopetettiin kuitenkin onnistuneesti ja parin viikon miettiminen oli todellakin toiminut. Kertaakaan ei tullut verkoista yli, haki hienosti jo alkuun eri kulmista ja pujotteli molempiin suuntiin. Puolikkailla (kuusi keppiä) ja verkoilla siis tehtiin, lopussa otettiin jopa yksi verkko pois eli aina loppu tai alku suunnasta riippuen piti hakea ihan itse. Ja sehän löysi! Harmittaa kun en videolle tajunnut kuvata, keppien edistymistä olisi kiva ja selvempi seurata videolta, ehkä ensi kerralla muistan. Yleisesti olin kyllä todella tyytyväinen, tuon pikkukoiran kanssa on niin kiva treenata kun töiden tekeminen on Hipin mielestä parasta maailmassa!


Alin kanssa käytiin ulkokentällä hiukan kontakteja ja takaakiertoja treenailemassa, mutta eipä siitä oikein mitään tullut kun nenä vei taas miestä.


Erinomaisista treeneistä innostuneena ilmoitin Hipin epiksiin naapurihallille heti seuraavalle maanantaille eli eilen käytiin TSAU:n kentällä rallittelemassa startti- ja mölliluokat.



Klikkaa suuremmaksi
Strattirata meni ihan ketuiksi, ei meinattu päästä lähdöstä eteenpäin kuin joku oli siihen lirauttanut herkkupisut ja Hippi leuka louskuttaen niitä maiskutti. "Tulokseksi" (meillä jäi siis pari estettä välistä kun alkanut korjaamaan) 6/9 61,37 (60vp, HYL = 10vp).  Möllirata olikin sitten todella hyvä, koiran hävitin kahdesti ja niistä 10vp, aika -18,09 ja 2. sija (todellisuudessa 6/12, mutta virallisissa kisanneita ei sijoitettu). 3 putken jälkeen unohdin katsoa koiraa ja se hävisi, lähti kiipeämään jo A:lle, mutta kun ei refleksit toimi niin vedin sen alas sieltä omalla sähellykselläni. Toinen vitonen tuli 9 putkesta koiran singotessa niin vauhdilla etten ehtinyt ottaa haltuun ja Hippi ohitti 10 hypyn, 8-9-10 oli ihan tuskaa koska väli oli oikeasti pitkä ja Hippi kun irtoaa hyvin putkeen niin meinasi kiirus tulla. Rata oli kyllä hauska, ei liian haastava, mutta ei mikään suora juoksukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti